Essential Care - luomukosmetiikka

Essential Care on englantilainen, Suffolkissa sijaitseva perheyritys, joka on perustettu vuonna 2003 luonnonkosmetiikan tuotteita jo 1980-luvulta lähtien kehittäneen ja niitä käsin tehneen Margaret Weedsin loistavan luonnonkosmetiikan tuotevalikoiman saattamiseksi laajempaan jakeluun suurelle yleisölle.

Margaret on aloittanut luonnonkosmetiikan tuotekehittelyn jo 1980-luvulla etsiessään ratkaisua oman perheensä erittäin herkän ja atooppisen ihon ongelmiin. Margaretin tietämys perustuu elinikäiseen intohimoon luonnonlääketiedettä kohtaan sekä aromaterapian ja kasviperäisen lääketieteen opiskeluun. Essential Care -tuotteet perustuvat luonnonmukaisiin yrtteihin, kasviperäisiin neitsytöljyihin ja luonnon aktiivisiin ainesosiin ja ne soveltuvat myös kaikkein herkimmälle iholle.

Essential Caren filosofia on yksinkertainen: kaikilla tuotteissa käytetyillä raaka-aineilla on oltava terapeuttinen arvo, mutta niiden on myös tehtävä tuotteista miellyttäviä käyttää. Tuotteissa käytetään yrttejä ja kasvipohjaisia öljyjä, joista tehdään optimaalisen tuloksen aikaansaavia tiivisteitä. Käytetyt kasviperäiset öljyt ovat aina kylmäpuristettuja neitsytöljyjä, jotta niiden täysipainoinen, antioksidanttinen vitamiinisisältö on tallessa. Vain näin ne voivat parhaalla mahdollisella tavalla ravita ihoa ja ennaltaehkäistä ihon vanhenemista. Tuotteissa ei käytetä mitään terveydelle haitallisia synteettisiä kemikaaleja.

Tuotteiden hinnan alentamiseksi ei käytetä mitään tuotteiden laatua tai tehoa vähentäviä ratkaisuja. Essential Care tekee jatkuvaa kehitystyötä luonnon raaka-aineiden hankinnassaan ja etsinnässään tarjotakseen asiakkailleen laadultaan parhaita mahdollisia, luonnonmukaisia, puhtaita ja eettisiä tuotteita.

Essential Care tukee reilua kauppaa, luonnonmukaista viljelyä, kierrätystä ja on sitoutunut ympäristönsuojeluun. Tähän sisältyy myös kaikkien tuotteiden The Soil Association -luomusertifiointi. Raaka-aineet ja muu materiaali hankitaan lähialueilta aina kun se on mahdollista ja valitaan kestävän kehityksen mukaisista uusiutuvista lähteistä, jotka eivät sisällä kemiallisia aineita.

Tuotteissa käytetyt raaka-aineet mehiläisvahaa lukuunottamatta ovat kasviperäisiä. Kaikki tuotteet tehdään käsin pienissä tuotantoerissä maksimaalisen tuoreuden takaamiseksi. Tuotteet testataan vapaaehtoisista koostuvalla "testiraadilla", ei koskaan eläimillä. Essential Care takaa, että myös kaikki heidän käyttämänsä raaka-aineiden tuottajat noudattavat tätä samaa käytäntöä.

Essential Care -tuotteita myydään 13 Euroopan maassa. Opas tuotteiden valintaan.